Laiska bloggaaja 393
Tavaton miten vähän on tullut kirjoiteltua viime aikoina, vaikka olen kansanedustajaehdokkaana näissä vaaleissa. Minua on kyllä neuvottu kirjoittamaan vähintään kerran viikossa blogia, jotta pysyn esillä. Tuntuu kuitenkin niin epäaidolta minulta kirjoitella vain siksi, että vaalit ovat ovella. Elämäni jatkuu näiden vaalien jälkeenkin ja ehdin kirjoitella sisäisen tarpeeni mukaan vielä monet kerrat.
Tyttäreni, 12 v., kysyi tänään minulta, että mitä teen, jos en tule valituksi. Vastasin, että jatkan nykyisessä työssäni sopimustoimitsijana kuten ennenkin ja vaikutan kunnallispolitiikassa kuten tähänkin asti. Kysyin puolestani häneltä, että mitä hän ajattelee, jos äiti ei tule valituksi. 12 vuotiaan itsevarmuudella
hän vastasi, ettei se häntä haittaa. Nappi vastaus sillä minulla on onni olla työssä, jossa voin vaikuttaa palkansaajien asemaan ja kehittää sosiaali- ja terveyssektoria aivan valtionhallinnon tasolla.
Minua varoilteltiin ehdokkaksi asettuessani siitä kuinka raskasta vaalityö on. Olen kuitenkin huomannut vaalitilaisuuksissa kulkiessani, että saan paljon voimia ihmisten kohtaamisesta omaan vaalityöhöni ja vahvistusta valitsemalleni tielle demarina. Suuri esikuvani, Lauri Ihalainen, tiivistää poliittisen ja leipätyöni kulmakiven omassa tämän blogisivuston vaaliruudussaan sanoin: "Luottamus pitää ansaita". Minulle henkilökohtaisesti se tarkoittaa pitkän linjan pyyteetöntä työnskentelyä niiden tavoitteiden eteen, jotka tiedän tavoittelemisen arvoisiksi. Politiikka on arjen tekoja!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Vielä pikkuinen rutistus, maali häämöttää jo :)
Näinhän se on.
Ei pidä väkisin kirjoittaa vain vaalien takia.
Minun mielestäni kirjoittaa pitää vain jos on jotain sanottavaa.
Ajatukset luottamuksen ansaitsemisesta ja pitkän linjan työskentelystä ovat hienoja ja oikeita.
Tsemppiä minunkin puolestani!
Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uusimaa

Kommentoi 4 kommenttia